2. heinäkuuta 2019 Samalla otsikolla alkoi myös kirjoitukseni 4 vuotta sitten, kun olimme palanneet Lanzarotelta Suomeen. Silloin pienoisen kesälomabreikin jälkeen kirjoittelin back on track -fiiliksistä ja tulevista kisoista. Tämän kertainen tauko on venynyt ikävän pitkäksi ja nyt back on track -fiilikset ovat jotenkin ihan eri aaltopitu…
Time-to-Run Suomi
Finland
Hyvä treeniviikko kohti Tallinnan puolimaratonia
Kolme treeniä ja neljä täyttä lepopäivää. “Pelkkää lepoa”, mutta tästä viikosta jäi tosi hyvä fiilis. Kaikki kolme treniä olivat laadullisesti hyviä ja osoittivat sen, että suunta on oikea ja kehitystä on tapahtunut. Okei, kehitystä on tietysti tapahtunut tähänkin mennessä, mutta tämän viikon treeneissä asia on j…
Time-to-Run Suomi
Tallinnan Maratonilla juhlitaan taas
30 vuotta ensimmäisestä Tallinnan maratonista Viime vuonna Tallinnan Maratonilla juhlittiin 100-vuotiasta Viroa. Tänäkin vuonna on syytä juhlaan, sillä on kulunut 30 vuotta siitä, kun tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran. Silloin 1. heinäkuuta 1989 järjestetylle Tallinnan Maratonille osallistui noin 100 juoksijaa. Nyt osallistujalu…
Time-to-Run Suomi
Paras tapa nähdä Venetsiaa on lähteä Venetsian maratonille
Sunnuntaina 27. lokakuuta järjestetään 34. Venetsian maraton Tässä listattuna muutama hyvä syy lähteä juoksemaan juuri Venetsiaan: Ainutlaatuinen Venetsia Vain juoksijat tietävät, että paras tapa olla turisti ja nähdä uusia paikkoja on juoksemalla. Jos et vielä ole kokenut Venetsiaa, niin nyt on korkea aika lähteä Venetsian maratoni…
Time-to-Run Suomi
Tallinnan maraton 2019
Meille jo perinteeksi tullut syyskuinen Tallinnan maratonviikonloppu ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Itse lähdin viikonloppuun toisaalta alakuloisin mielin, sillä pohjevamman takia jouduin luopumaan harjoittelusta puolimaratonille kuukausi sitten. Tallinnan maraton on kuitenkin itselleni erityinen tapahtuma ja tietysti olin odottan…
Time-to-Run Suomi